Heippa.

Tästä se lähtee. Ensimmäinen blogini. Pohjustan tässä alkuun tulevaa, eli avaan hieman asioita, joista tulen kirjoittamaan. No, aihe on toki laaja, onhan blogini nimikin Kaunis Elämä...mutta tässä jotain.

Äitiys

Olen 1,5-vuotiaan lapsen äiti. Ihana, rakas, vaikea. Äitinä oleminen on hienoa, samalla jotenkin pelottavaa...jatkuvaa oman toiminnan arviointia ja puntarointia. Osaanko olla se paras äiti lapselleni?

Ystävyys

Sitä mukaa, kun ikää tulee lisää (olen 33-vuotias), rivit tiivistyvät. Kavereita on vähemmän kuin silloin nuoruus/teinivuosina, ne jotka ovat yhä mukana elämässä, ovat pääasiassa Ystäviä. Osan kanssa elämää on katseltu yhdessä lapsuudesta asti, muutamat rakkaat ovat hypänneet kelkkaan myöhemmin. Muutama ongelmallisempikin ystävyyssuhde mahtuu elämään, ja ne ehkä aiheuttavat tämän teeman osalta eniten pohdintaa.

Ekoilu

Tämä tarkoittaa osaltani sitä, että HALUAISIN syödä mahdollisimman puhdasta ja ravinteikasta ruokaa, lähi- ja luomuruokaa. Tämän soveltaminen perheessä ei aina ole yksinkertaista. Lisäksi pyrin vähentämään kemikaalikuormaa niin kosmetiikan kuin esimerkiksi pesuaineidenkin osalta. Harjoittelen tätä kovasti. Pyrin myös ostamaan vaatteita mahdollisuuksien mukaan kirpparilta.

Hyvinvointi

Laihdutettavaa edelleen raskauden jäljiltä 10kg. Tavoitefarkkuja kasapäin kaapissa! Säännöllisen liikunnan opetteleminen.

Asenne

Elämä on tässä ja nyt. Ajattele positiivisesti. Älä hermostu. Älä murehdi liikoja.

Työ

Olen sairaanhoitaja, ja palaan äitiysloman jälkeen töihin..ihan pian! Samalla vaihtuu työpaikka. Pohdin jatkuvasti paikkaani työelämässä, mitä haluan ihan oikeasti tehdä.